Hyvärilä on Sustainable Travel Finland- ja Green Key -sertifioitu nuoriso- ja matkailukeskus Pielisen rannalla Pohjois-Karjalassa.
Nämä ympäristöohjelmat tarkoittavat sitä, että me teemme töitä kestävän matkailun eteenpäin viemiseksi pienentämällä yöpymisten ympäristökuormitusta sekä säästämällä luontoa.
Haluamme myös tulevaisuudessa elää puhtaan luonnon keskellä. Tahdomme huolehtia siitä, että tulevatkin sukupolvet pääsevät mustikkaan vaarojen rinteille, narraamaan raitapaitaisia ahvenia Pielisestä ja pulahtamaan sen raikkaisiin aaltoihin. Täällä Hyvärilässä arkeemme kuuluu vastuu ympäristöstä, ja pyrimme kehittämään toimintaamme koko ajan kestävämmäksi ja ekologisemmaksi.
Lisätietoa:
Tämä edellyttää ympäristöystävällisiä valintoja meiltä jokaiselta: koulutamme työntekijöitämme ja opastamme asiakkaitamme. Nuorisokeskuksena haluamme edistää nimenomaan nuoren sukupolven ympäristötietoisuutta. Haluamme omalla esimerkillämme kannustaa kaikkia muitakin toimimaan ekologisesti.
Hyvärilän ympäristöystävällisyys lähtee pienistä teoista, jotka ovat osa meitä ja tapaamme toimia.
Hyvärilä kasvattaa
Hyvärilä on nuoriso- ja matkailukeskus, jonka asiakkaista valtaosa on nuorisoa niin Suomesta kuin maailmalta. Siksi ohjelmiimme kuuluu vahvasti ympäristökasvatus: välitämme tietoa luonnon ihmeistä, kierrätyksen saloista ja mahdollisuuksistamme vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Hyvärilässä nuori pääsee kokemaan luontoa luonnossa. Liikumme lihasvoimalla soutaen ja meloen, lumikenkäillen ja hiihtäen, kiiveten ja laskeutuen. Teemme kansainvälistä nuorisotyötä. Edistämme monikulttuurisuutta, suvaitsevaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Kaikenlaisten rajojen ylittäminen on meille jokapäiväistä.